29.9. oli merkittävä päivä. Se oli nimittäin täälläoloaikamme ensimmäinen päivä, jolloin ei satanut ollenkaan. Siis ei yhtään! Kaikkina aiempina päivinä taivaalta on aina tullut jotain niskaan, viimeistään illansuussa. Kuivat kelit ei edes jääneet keskiviikkoon, vaan upeita aurinkoisia päiviä oli viime viikolla vaikka kuinka monta. Tällaista piti tietysti juhlistaa ahkeralla ulkonareippailulla. Harmi vaan, että Karo löysi jostain itselleen kuumeflunssan just samaan aikaan, ja makaili enemmän tai vähemmän sängyssä keskiviikosta perjantaihin. Viikonloppukin Karon piti ottaa iisisti.

Maanantaina ehdittiin kuitenkin uimaan kampuksen kupeessa olevaan uimahalliin. Noita halleja on täällä tosi tiheästi, ja altaat ovat pääosin ulkosalla (halli on siis oikeastaan täysin väärä sana). Vesi on kuitenkin lämmintä, jollekulle harrastajalle ehkä liiankin lämmintä. Perinteisten ratojen lisäksi löytyy lämminvesialtaita, joista tujuimmissa saa keitellä itseään  yli neljäkymmenasteisessa vedessä. 

Muuten viikko kului koulussa ja kylillä, lauantaina kävin vaihtareille suunnatulla exculla (yritysvierailu siis) paikallisen Nova-teleoperaattorin tiloissa. Ekskursio, tai paikallisittain science trip, oli sangen kummallinen. Yritystä esiteltiin n. 10 minuutin power point -setillä, muuten ohjelmana oli ilmainen kalja ja hot dogit. Näin se kuulemma täällä menee. Perjantain hauskin bongaus oli amerikkalais-islantilainen Johann, jonka kielirepertuaari kasvoi ja jutut huononivat tasaiseen tahtiin illan mittaan. Em. jeppe osasi jossain määrin ainakin suomea, venäjää, italiaa, ranskaa ja espanjaa. 

Lauantaina lähdettiin sitten isolla porukalla (minä, Karo, takapihan Tuomas ja Sara, Niina, Iiris, puolalainen Kazya ja saksalainen Eva) road tripille Snaefellsnessiin. Snaefellsnes on pitkulainen niemimaa reilun tunnin ajomatkan päässä Reykjavikista pohjoiseen, jota mainostetaan jonkinlaisena "pikku-islantina", sieltä kun löytyy vuoria, jäätikkö, laavaa, vesiputouksia ja melkein kaikkea mitä muualtakin Islannista, mutta kompaktimmassa paketissa. Kulkupeliksi saatiin Saga Car Rental -vuokraamosta tuliterä Ford-paku, kuskeina olimme minä ja Sara. Tuomas onnistui tinkaamaan hinnan aika mukavaksi, vuorokauden vuokralle tuli hintaa vähän reilu 80 euroa.

Näkymiä Snaefellsnesistä

Snaefellsnes oli upea paikka. Alkuperäinen suunnitelma pienestä patikoinnista vaihtui kartan puutteessa useampiin pysähdyksiin niemimaan rannikon upeissa kohteissa. Muun muassa jännän muotoiset basalttirantakalliot, laavakentällä kasvaneet herkulliset mustikat, lumiset vuoret ja sihisevä rantakivikko ikuistuivat kaikkien kameroille moneen kertaan. Kesäkauden päätyttyä kaikki turistien varassa olevat asutukset ja paikat olivat visusti kiinni, mutta mielettömän magea luonto ei kummempia lisukkeita kaipaakaan. Etelärannikon stoppien jälkeen suuntasimme pohjoisen pikkukyliin etsimään ruokaa. Mondon matkaoppaan suosittelema ravintola Olafsvikin kylässä oli tietysti kiinni, joten päädyimme ostarin peruspitseriaan. 

Täällä kasvoi nameja mustikoita!

Paluumatka sisälsi oman jännitysmomenttinsa. Tie nousi muutamaan otteseen satoja metrejä merenpintaa korkeammalle, jolloin komeiden näkymien lisukkeena oli sitten lunta tiellä. Ei paljoa, mutta vähempikin riittää, kun alla on iso henkilöpaku kesärenkailla ja tie kulkee vuorenrinteen ja kielekkeen välissä. Auto ja nukkuvat matkalaiset saatiin kuitenkin ehjänä perille.

Koska upeat maisemat ovat erittäin koukuttavia, lähdin vielä toiselle retkelle sunnuntaina. Saksalaisen Thomaksen ja espanjalaisen energiapakkauksen Anan vinkistä päädyin jonkilaisen paikallisen patikointikerhon bussiretkelle kohti Strútur-vuorta. Matkan varrella tuli nähtyä mm. huikea Hvalfjordur-vuono ja kummallinen Hraunfoss/Barnafoss-vesiputous. Itse Strútur-vuori oli melko kevyesti käveltävissä ylös asti, ja huipulta avautui muikeat näkymät läheisille jäätiköille. Oli muutenkin hienoa taivaltaa nilkkoja myöten lumessa kirkkaassa auringonpaisteessa. Strúturilta palatessa käytiin vielä pikavisiitillä Surtshellir-laavakentän luolissa. Kokemuksen perusteella jonkinlainen pidempi luolavisiitti olisi kyllä ihan must.

Hraufoss. Kuvassa Thomas, Ana ja islannin ihmeellisessä maastossa aina tarpeellinen geologi Mikhel.

Vuoren laella maistuu Skyr.

 

... ja samalla kun kirjoitan tätä, Reykjavik on saanut ensilumen!