Erasmus Student Network Reykjavik, lyhyesti ESN Reykjavik, on yliopiston kv-osaston ohella se taho, joka täällä järkkää vaihtareille tekemistä ja tutustumista. Viime viikonloppuna osallistuttiinkin sitten ESN:n "Crazy Rafting Tripille", eli tiedossa oli koskenlaskua islantilaisittain ja reissu Þórsmörkin kansallispuiston leirintäalueelle kahdeksi yöksi.

Perjantain keli enteili vilpoisaa koskenlaskua, kun tiukka tuuli yhdistyi reippaaseen vesisateeseen lämpötilan killuessa jossain kympin alla. Ja kylmähän siellä todellakin tuli. Koskenlaskupaikka oli Hvita-joki, joka virtaa jäätävänä ja valkoisena suoraan jäätiköltä, ja varustelusta ja opastuksesta vastasi Actic Adventures.

Mageilla vanhoilla koulubusseilla tehdyn siirtymän jälkeen koskeen käytiin kumiveneillä, joihin mahtui 6-12 laskijaa oppaan lisäksi. Jokainen laskija varustettiin märkäpukuhaalarilla, "vedenpitävällä" anorakilla, kypärällä ja pelastusliiveillä, joiden alle sai sitten sulloa fleeceä tai muuta lämmikkeeksi. Me saatiin veneemme oppaaksi tampereelta Islantiin asettunut Outi, joka sitten keräsikin koko veneen täyteen suomalaisia (meitä on täällä aika paljon). Asiaankuuluvan turvallisuuspuhuttelun odottelu oli ehdottomasti reissun pahin paikka - kylmässä tuulessa ja sateessa em. kamoissa seisominen oli ihan hrrr hrr helkkarin paleltavaa. Karo, joka on ehkä kylmänarin vilukissa mitä tiedän, meinasikin paleltua kokonaan rikki. Turvallisuuspuhuttelu itsessään olikin aika hauska, sen mukaan kun about kaikki hukkumisesta halvaantumiseen on "part of rafting". :D

Kun koskeen sitten päästiin, alkoi melominen ja adrenaliini lämmittämään kroppaa. Ekat tyrskyt tarjosivat ihan hyvät pomput, mutta muuten meidän suht isossa veneessä ei ollut mitään vaikeuksia pysyä kyydissä. Meloa sai aika tavalla. Ekaan taukopaikkaan mennessä kukaan ei ollut vielä molskahtanut veteen. Tässä kohtaa siihen tarjottiin kuitenkin hyvä mahdollisuus, kun halukkaat saivat hyppiä noin kuuden metrin korkuiselta kielekkeeltä virtaavaan koskeen. Tätä piti tietysti testata! Hypyn jälkeen ei ihan heti paleltanut, vaikka läpimärkä olinkin.

Toinen puolisko koskenlaskusta oli kosken osalta huomattavasti rauhallisempi, ja eteen tulleet tyrskyt olivat ehkä yllättävänkin laimeita - olen joskus skidinä ollut laskemassa Kukkolankoskea Torniossa, ja muistikuvat siitä ovat paljon pomppuisampia ja enemmän pujottelua vaativia. Kosken iisiyttä kompensoitiin sitten erilaisilla leikeillä ja oppaitten julmuuksilla, ja jostain syystä nimenomaan meitsi päätyi aina tippumaan sinne koskeen. Märkäpuku lämmittää yllättävän paljon, mutta jokainen ihon paljas osa oli aivan jäässä muutaman minuutin uintireissujen jälkeen.

Puolentoistatunnin koskenlaskusta piti päästä palautumaan saunaan. Meitä oli kuitenkin matkassa vajaa sata, joten tuli sitten testattua erittäin tiivis seisomasauna. Onneksi sormet sulivat sielläkin.

Kaiken kaikkiaan raftaus oli ihan siisti kokemus (Karo voi olla toista mieltä :D), mutta seuraavan kerran ajoittaisin ehkä lämpimämpään vuodenaikaan ja kuohuvampaan koskeen. Nyt meni vähän paleluksi. Harmi, että kuvat jäivät puuttumaan, kun kameraa ei uskaltanut ottaa uimareissulle mukaan (vedenpitävä seikkailukamera olisi ostoslistalla ehkä seuraavana, suosituksia?).

Koskenlaskumestoilta jatkettiin huikealla nelivetobussilla kohti Þórsmörkia. Ilta alkoi hämärtää, ja oli epävarmaa riittääkö edes meidän maastobussimme muutaman edessä olevan joen ylitykseen. Yön hämärässä pääsimme kuitenkin perille, ja vasta oikeastaan paluumatkalla sunnuntaina selvisi, miten syvistä virroista bussimme kahlasikaan läpi. Noista fiilareista ja lauantain patikoinnista upeissa maisemissa jatkaa kuitenkin Karo osassa 2...