Viikko on vierähtänyt kouluhommien ja elokuvien (täällä on nyt 10-päiväiset elokuvafestivaalit) parissa niin sutjakkaasti, etten ikinä ehtinyt kirjoittaa jatko-osaa Aten edelliseen bloggaukseen. Se on kuitenkin tehtävä vaikka sitten viikko jälkikäteen, viime lauantainen vaellus oli sen verran huikea kokemus.
Perjantain koskenlaskusta selvittyämme suunnattiin tosiaan Þórsmörkiin leirintäalueelle. Lauantaina lähdettiin reippaina heti aamusta Saran, Tuomaksen ja Jannen kanssa valloittamaan kaukana siintäviä vuoria. Kohdevuoren sanottiin olevan noin 6 kilometrin päässä ja matkaa edestakainen reissu veisi noin 4-5 tuntia. Eipä siinä mitään, lähdettiin tallustamaan. Seuraavat kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:
Ensin tallustettiin lähes kuivuneen joen pohjaa pitkin. Takana siintävät kohdevuoret.
Puolen tunnin vaelluksen jälkeen oltiinkin jo näin korkealla.
Polut oli välillä aavistuksen hasardeja...
Mutta maisemat oli sentään eri komiat.
Siellä se huippu jo häämöttää.
Huipulle pääsy oli kuitenkin eri juttu. Ihan kontata piti.
Vaan Atte ja Tuomas kiipesivät lopulta ihan huipulle. Tässä näkymiä korkeimmalta huipulta, huomaa jäävuori taustalla.
Takaisinpäin päätettiin mennä vähän eri reittiä, joka kuulemma tulisi olemaan hiukan vaativampi. Juurikaan pidempi se ei kuitenkaan vaikuttanut kartan mukaan olevan. Reittivalinta oli ihan nappiosuma, nähtiin matkan varrella lähempää jäätiköt, rotkoja, vuoria, koivikoita ja lisää ojanpohjaa. Tämä reitti oli myös kieltämättä jokseenkin vaativampi, sillä se kulki lähes koko ajan kapeaita polkuja pitkin vaarojen huipuilla tai vuorten seinämillä. Kompastuminen olisi johtanut satojen metrien pudotukseen, joten aika skarppina tuli oltua :)
Lopulta päästiin vuorilta takaisin ojan pohjalle väsyneinä, onnellisina ja erityisen nälkäisinä. Kartan mukaan matkaa majapaikkaan suihkun ja hampurilaisten ääreen oli enää vaivainen kilometri, mutta sen kulkeminen vei meiltä varmaan kaksi tuntia. Vuolaana virtaava joenuoma katkaisi nimittäin säännöllisesti etenemisen joenpohjaa pitkin ja jouduimme kapuamaan takaisin vuorelle muutaman sadan metrin korkeuteen. Sitten polku palasi takaisin joenuimaan - vain katketakseen uudelleen.
Noin viiden kapuamisen jälkeen osa seurueesta päätyi hyppimään ojien yli, mutta lopulta kaikki päätyivät määränpäähän yhtä aikaa ja yhtä lopen uupuneina. Fiilis seitsemän tunnin vaelluksen ja upeiden maisemien jälkeen oli kuitenki huikea.
Seuraavan aamun valjettua aurinkoisena huomasimme myös, kuinka upeissa maisemissa viikonloppu olikaan tullut vietettyä:
Puolilta päivin lähdettiin takaisin Reykjavikia kohti. Reissun jännittävimmät hetket olivat kuitenkin vasta edessä, kun päästiin ylittelemään jokia bussilla oikein päiväsaikaan. Vettä oli parhaimmillaan noin metri, mutta niin se bussi vaan meni yli joka joesta.
Paluumatkalla nähtiin jäätikkö vielä lähempää sekä komea vesiputous:
