Kulunut viikko on ollut täynnä tohinaa. Karon mainitsemat filmifestivaalit jatkuvat vieläkin ja eilen starttasi Reykjavik Round-up - baarifestari. Noilla leffafestareilla on tähän mennessä tullut kurkattua mm. norjalaista natsizombiemättöä, hieno dokkari Amazonin öljytuhoista ja klassikko Yksi lensi yli käenpesän. Viimeisen ohjaaja Milos Forman on myös mestoilla, muutama tuttu oli päässyt jopa morjenstamaan sitä. Karo on ravannut elokuvissa vielä triplasti meikäläistä ahkerammin. Baarifestareille ei ole vielä ehditty, mutta eilen oli taas keskiviikkoiset vaihtarikemut. Tällä kertaa etkoiltiinkin meillä hyvällä jengillä ja vahvalla suomalaisedustuksella. Suomalaisista taas kohtuuttoman iso osa on jotenkin sidoksissa Lappeenrantaan. Etkoilta jäi riesaksi iso läjä tyhjiä tölkkejä ja pulloja. Täkäläinen kierrätyskäytäntö on nimittäin aika kummallinen. Pantillisia pulloja ei palauteta kauppaan, vaan jonnekin jätekeskukseen, jollaista ei taida olla ihan lähellä.

Niin älytöntä kuin se onkin, niin eniten olen just nyt innoissani opiskelusta. Olen kai kehno vaihtari. Tässä joka tapauksessa läpileikkaus kursseihini - tämä voisi kiinnostaa ainakin jotakuta tulevina vuosina tänne suuntaavaa. Tarkoitus on käydä viisi kurssia, joista kertyy yhteensä 26 opintopistettä. Näyttäisi siis, että saan täällä toivomani ympäristötieteiden sivuaineen kasaan. Eri asia on sitten, saanko siihen mitään hyväksyvää leimaa TKK:lta, tai siis Aalto-yliopistosta. Joka tapauksessa tällaista kamaa olen täällä pänttäillyt:

- Seminar I: Topics in Environmental Sciences and Resource Management. Kurssin teemana on kestävä kehitys, jota lähestytään käsien heiluttelun sijaan mukavan tieteellisesti. Proffa Brynhildur Davíðsdóttir on sähäkkä, pätevä ja todella kiinnostunut opettamaan. Kurssin puitteissa tehdään yhteistyötä Islannin isoimman energiayhtiön kanssa, ja lisäksi pitää kirjoitella muutama pieni ja yksi vähän isompi henkilökohtainen tutkielma.

- Environmental Impact Assessment: Peruskurssi ympäristövaikutusten arvioinnista. Tähän asti luentoja on pitänyt mainio emeritusprofessori Julius Solnes, joka siis tosiaan on Islannin entinen ympäristöministeri. Stoorit erilaisista projekteista Islannissa ja niiden taustoista värittävät perusteoriaa mukavasti. Kurssin isomman ryhmätyön saa tehdä oman maansa YVA-prossessiin liittyen, joten tulee näppärästi tutustuttua siihenkin aiheeseen.

- Introduction to Earth Sciences: Tiivis setti maantiedosta (geofysiikkaa, geologiaa, hydrologiaa, klimatologiaa, mitä näitä nyt on) sellaisille, joilla ei ole taustaa aiheesta. Luennoista vastaavat alojensa spesialistiprofessorit, ja laskareissa väritetään puuväreillä karttoja. Jonkinlainen field trip on kai vielä edessä. Kaikkinensa varsin sivistävä, leppoisa ja rento kurssi.

- Ecological Economics: Aivan loistava paketti klassisen taloustieteen ja sen ohjaaman politiikan ongelmista, sekä mahdollisista ratkaisuista. Kurssi toteutettiin viikonlopun mittaisena intensiivikurssina, ja sen piti vieraleva professori Jon Erickson Vermontin yliopistosta ameriikasta asti. Erickson on opettajana aivan mahtava, varmasti yksi parhaista opiskelu-uralla vastaantulleista. Viikonlopun jälkeen kurssin projektina on luoda lähtökohdat Islannin GPI-indeksin laskemiseksi.

- Climate Change: the past, the present and the future: Islantilaisten ja kansainvälisten vierailevien asiantuntijoiden pitämä luentosarja, jossa perehdytään ilmastonmuutokseen monipuolisista näkökulmista. Tähän mennessä luennot ovat olleet varsin mainioita. Luentoja höystää läjä harjoitus.töitä yksin ja ryhmissä Saattaa jopa olla, että tämän kurssin puitteissa on edessä reissu Kööpenhaminaan seuraamaan tulevia ilmastoneuvotteluita! Luennot pidetään pääosin Nordic Housessa, joka on Alvar Aallon suunnittelema pytinki kampuksen kupeessa. Eipähän pääse oti-ikävä yllättämään.

Kaiken kaikkiaan kurssit ovat olleet sangen positiivinen yllätys. Sattumalla, eksotiikalla ja uusilla aiheilla on tietysti osansa, mutta täällä kokemani pieksee useimmat käymäni TKK:n kurssit mennen tullen. Luennot ja harjoitustyöt ovat avanneet silmiä* ja herättäneet ajatuksia, joista riittäisi varmaan loputtomasti juttua ihan omaan blogiinsa. Pienenä kääntöpuolena on tosin se, että täällä opintopisteet ovat vähintään yhtä kovan duunin takana kuin Otaniemessä (en uskonut että moinen olisi edes mahdollista). Satuin kuitenkin hyvällä tsägällä valitsemaan hyvin toisiaan tukevat kurssit.

Pakollisen opetuksen ohella täkäläisellä yliopistolla järjestetään kiitettävästi erilaisia avoimia luentoja. Viime lauantaina pääsin kuuntelemaan kansainvälisen ilmastopaneelin puheenjohtajan Rajendra K. Pachaurin luentoa, jonka avasi vaatimattomasti Islannin presidentti. Pachauri oli jo toinen Nobel-kaliiberin puhuja parin viikon sisään. Toissa viikolla täällä kävi talousnobelisti Joseph Stiglitz, jota tosin en mahtunut näkemään kun sali oli seisomapaikkoja myöten täynnä.

Pahoittelut vähistä kuvista. Kamera on ollut mukana viimeaikoina vähän laiskasti, ja sen toiminta takkuilee entistä enemmän. Sisällä tuntuu olevan mahdotonta saada fiksuja kuvia. Voi myös olla kuvaajasta kiinni. Jotta yliopiston mehustelu menisi varmasti överiksi, niin tämä otos on kuitenkin pakko laittaa:

University of Iceland - opintoja sateenkaaren suojissa ;D

 

* teknisesti ottaen päinvastoin. Sain jostain silmätulehduksen ja leikin viime viikolla pari päivää merirosvoa silmälappuun sonnustautuneena.